Etelä-Korea, Soul, viides etappi

Lento Vancouverista Seattlen kautta meni hyvin, ainoastaan yksi n. 2-vuotias pikkupoika ei oikein kestänyt paineenvaihtelua ja hän huusi ensimmäisen tunnin, ja mulla meni siinä uni ohi. Loppulento menikin sitten nuokkuessa ja leffoja katsellessa. Kymmenen tunnin lentoon Asianalla saa kaksi kertaa ruokaa ja valinnan mukaan, mitä haluaa syödä.

Olin varannut Airport-hotellin ja sinne siis suunnistin airport-shuttlen kanssa.

Hotelli oli jännästi tehty itävaltalaistyyliseksi, oli jopa höyrysauna ja poreamme huoneessa. Aamupalan jälkeen lähdin lentokenttäkuljetuksella kentälle takaisin ja hakemaan tullia. Pikkukyselyn jälkeen se löytyi ja siellä jo pojat odottivat, vaikka olin etuajassa. Kahden tunnin odottelun jälkeen olivat paperit kourassa ja maksettuna 160000 wonia suoraan käteen, ilman kuittia, vaikka kysyin sen perään.

Kaveri saattoi minut bussipysäkille, josta lähti sisäinen bussi, joka vei minut terminal C:hen ja sieltä pikkuhakujen jälkeen löysin customer servicen. Siellä ei puhuttu kuin muutama sana englantia, mutta iskin paperit tiskiin ja jäin odottelemaan. Pari tuntia vierähti, kun tulli tarkisti paperit ja pyörä oli noudettu pihalle. Hauskan näköinen kotiloitu kotka. Sitten vaan pakkauksen purkuun ja pyörää ajokuntoon saattamaan. Olin agentiltani, Wendy Choilta, saanut erinomaiset ohjeet, jolla tämä koko touhu meni oikein luonnikkaasti.

Inceonin lentokenttä on saari ja sieltä menee vain highwayt pois (2 kpl) ja niillä ei saa ajaa moottoripyörällä. Wendy oli kirjoittanut, että itäisimmältä rannalta lähtee lautta Wol Mi Dohon.  Sitä siinä terminaalista kyselin ja googlemapsista näyttivät. Pikkukartan saivat printattua ja sillä sitten matkaan. Ekalle huoltoasemalle pysähdyin ottamaan hiukan polttoainetta, josta meinasin, että saisin kartan, mutta ei se tässä maassa menekään niin. Polttoaineasema myy polttoainetta, ei mitään muuta. Matkaan sitten vaan. Sitten äkkiä alkoi näkymään pier-kylttejä, josta päättelin, että siellä voisi jotain olla. No,siellä se sitten oli ja lautta oli juuri lähdössä. Lipun osto kesti kuitenkin niin kauan, että se lautta meni, mutta seuraava lähti onneksi tunnin päästä.

 

Lauttarantaan tuli kaveri Honda NC 700 kanssa ja oli menossa etelään telttailemaan. Häneltä sain ohjeet, miten pääsisin Western Hotel Gangnamiin, josta olin varannut huoneen, Hubbin yhdyshenkilön neuvosta.

Samainen kaveri Sangjo Kim oli myös neuvonut, että ajat vaan highwayta pois saarelta ja kun poliisit pysäyttävät, niin et vaan ymmärrä mitään, niin saattavat sinut pois baanalta...:-)

 

Mantereen puolella Honda-kaveri ajoi hetken edellä ja sitten näytti, että tätä katua n. 1h ja tulet joelle, ennen jokea oikealle ja jokirantaa toinen tunti Gangnamiin, sitten olet lähellä. Voi jesses, kyllä muutama Y-Risteys oli, missä heitin sekunnin arpaa kumpi.., mutta viimein joki tuli vastaan ja siitä sitten oikealle. Muutamasta risteyksestä väärin ja muutamaa uukkaria myöhemmin ajoin yhden valkoisen 320 BMW viereen, missä oli route 66 tarra. Ajattelin, että voisi puhua muutaman sanan englantia. Näytin paperia, johon oli koreaksi kirjoitettu hotellin nimi ja osoite ja kysyin, että onko hotelli kaukana. Kaveri vastasi ”No, follow!” Sitten mentiin 5km ruuhkassa ja kaveri näytti paikan.

Koko matkaan, joka oli n. 35km, meni 2,5h. Jotta sellaista ja lämpöä se vajaa 30 astetta. Vasta nyt tajusin, että olisi tarvinnut noudattaa Sangjon neuvoa baanasta ja tietämättömyydestä.

Pikasuihku ja sitten tulikin jo Sangjo noutamaan minut syömään paikalliseen pieneen ravintolaan. Sangjo kertoi, että Globar Riders menee viikonloppuna kokoontumisajoihin ja he haluavat minut mukaan. Kuulemma Mr Polo odottaa minua 8.30 Seochu Starbucksin luona.... jep. Aamulla respasta kyselemään city-mappia ja sen perusteella suunnistin suorilla ja ajoissa perille.

 

Sitten alkoi aika ralli, kun Polo päästeli Afrikan Twinillään edellä ja minä imussa. Oli pakko pysyä näköyhteydessä, kun ei ollut hajuakaan mihin mennään ja miten jatkan, jos putoan kyydistä.

Ajeltiin noin tunti kylästä ulos ja paikallisen aakkosaseman pihaan, jossa jo odotti ridereita. Peruskättelyt ja kumarrukset. Oli Hudsonia, Jimiä, ja ja ja .

Polo määräsi, miten ajetaan. Mika on 2. pyörä, hän vetää ja Jim Harrikalla 3. jne. Kova kuri.

Taas lähdettiin letkassa menemään. Sitten Polo jossain kohtaa ajaessa pyöritti kättä pään päällä. Ehdin jo miettimään, että mitä tuo tarkoittaa, kun huomasin, että se oli joku vapautusmerkki. Kaikki lähti painamaan kuin varsat laitumella, paitsi Polo ja minä, jotka tultiin 120km/h 80km/h alueella :-). Sinne porukka lähti painamaan kilpaa. Vajaan kymmenen kilsan päässä porukat odotti huoltoaseman pihassa. Kun me mentiin ohi, niin porukka tuli perään kiltisti ja jonoon aikaisemmille paikoille.

Kokkarepaikalle päästiin kahden tunnin ajelun jälkeen. Siellä oli jo jonkin verran porukkaa. Teltta pystyyn ja ihmettelemään. Lisää kättelyjä ja kumarruksia.

Päivän mittaan porukka humaltui ja pitivät älämölöä aina yli puolen yön, niin kuin Suomessakin kokoontumisajoissa.

Hämärtyessä oli esikertalaisten esittäytymiset. Yksi kaveri piti esitelmän matkastaan Vladivostokista Mongolian kautta Saksaan, josta laivasi pyörän Koreaan. Hän oli saapunut joitain viikkoja sitten matkaltaan.

Sitten minut kutsuttiin haastatteluun. Paikallinen Arto Nyberg haastatteli. Kertoilin matkasta ja tarkoituksesta, miksi ajan ja kuinka kauan olen ajanut jne.

Kokkareihin kuului illallinen 8 hengen pöydissä. Ruokaa oli paljon, pääasiassa kanaa. Monet ihmiset olivat tavanneet Minna Jokisen, joka oli täällä viime vuonna samanlaisella reissullaan.

Aamulla lähdin Miss Boran (hänellä on HD 1200 Sportster) perässä ajelemaan kohti Gyoengjota. Naismotoristit ovat tosi harvinaisia Koreassa, lisäksi kokkareissa oli vain Holly, BMW 800 GS.llä.

 

Täällä on paikallinen toureri, jolla on motoristi-guesthouse Doo-bak. Hän haluaa majoittaa minut ja illalla tehtiin hänen pikkubussin kanssa turistikierros kaupungissa. Oli vanhaa siltaa ja perhanan vanha observatorio ja vanha temppelinpohja, josta oli jotain jäljellä. Sitten ylös vuorelle, jossa grillattiin sweet potatoa ja nuudelijuttua. Sieltä oli hieno näkymä yöllisen kaupungin yli.

Kaveri veti pakulla sellaista rallia ylös, että oikein naurutti ja muut, kun olivat kyydissä mukana, niin kiljuivat ilosta.